Nykyisenkaltaiset globaalin paikkatietojärjestelmän kehittyminen ja valtaanpääsy riippui paljon satelliittipaikannuksen kehittymisestä. Tekokuut ja tähdistä ennustaminen on vanha juttu, mutta omien majakoiden virittäminen maata kiertävälle radalle toi tietysti tähän aikaan hyvin sopivaa ja kaivattua kyvykkyyttä, mitä tulee automatisointiin. Globaali tietojenkäsittely, paikkatiedon käsittely ja geografiset alistussuhteet (järjestelmät itse ovat tässä alistamisen työvälineiden asemassa) juurruttavat valta-asetelmat niin voimakkaasti, fasistimaisesti, että poliittisuus ja argumentaatiomahdollisuudet hupenevat olemattomiin. Kartta ja geografiset tietojärjestelmät toteuttavat valtaansa alistamalla ja pois-argumentoimalla kilpailevat käsitykset, usein käytännöllisyyteen vedoten. Ilmaiseksi tarjoaminen on tunnettu keino vallata markkinoita, ja sellainen vetoaa yleisöön, kun lihapadat ovat runsaita ja lusikoita jaetaan ilman sen kummempaa harkintaa tai hakemusprosesseja.

Ulkoavaruus tai vain maan matalampi kiertorata (engl. Low earth orbit, LEO) muodostaa oleellisen komponentin globaalin geografian määrittämisessä ja sen valta-aseman pysyvyydessä. Satelliitteihin ja paikannusteknologiaintrastruktuuriin liittyä suvereniteettivaatimus on laittanut maailmanpolitiikkaankin vipinää sekä vilskettä. Globaalin geografisen tietojärjestelmän alistusvoima riippuu paljon siitä missä määrin ja kuinka itsenäisesti siitä johdettuja päätelmiä ja käytännöllisyysargumenttia voidaan käyttää globaalisti. Satelliittikonstellaatiolla on tässä luonnollisesti merkittävä asema, mutta ei sitä turhaan tule liioitella, vaikka se innoustusta ja ihmetystä herättääkin myös suuressa yleisössä.

Tähdistä paikantaminen on vanha juttu, mutta uutta on tuon geometrian solveltaminen automatisoidusti ja niin että se nousee tiedon tuottajan asemasta eräänlaisen globaalin yksinvaltijan asemaan. Tässä asetelmassa satelliitit ovat sotilaan kaltaisessa asemassa, puolustamassa ja muodostamassa peloitteen ja puitteet, ja järjestelmiä tuottavat ja ylläpitävät tahot pitävät eräänlaisen vihkiiytyneen papiston tai hoviseurakunnan paikkaa. Ennen kaikkea satelliitein vahvistettu ja institutionalisoitu paikkanäkemyksen ja geografian vallitsevuus ja “todellisuus”, kuin kellontornit, rakennukset tai muut vallan symbolit aikoinaan, pyrkivät pitämään radikalisoitumisen ja vasta-argumentit poissa. Unipolaarisella, yksinapaisella, valtakäsityksellä on aina vastassaan perimmäinen vasta-argumentti, jota se ei itsekään oikein osaa kiertää.

Geografiset tietojärjestelmät ovat satelliittien aikakaudella, aikakaudella jossa kehitelty rationalistinen kehikko kantaa riittävissä määrin, mutta alkaa osoittamaan jo riittämättömyytensä vastata ilmiöihin joissa vallitsee enemmänkin kaoottisuus, epäjohdonmukaisuus ja satunnaisuus, sen sijaan että ne olisivat traagisen deterministisiä ja mekaanisia. Jumalalliseen asemaan päästyään, realistinen geografia ja valistuksen ajan henki ei tietenkään helpolla halua antaa periksi valtaistuimestaan. Siksi onkin hurjia viritelmiä esitetty, päätelmien ja ennustamisen hengessä, siitä mitä tulevaisuudessa tai muualla voisi tapahtua, tai voisi tulla tapahtumaan. Satelliitit ja geografia luovat selkänojaa, mutta se, kääntyykö se ihmistä vastaan, jää nähtäväksi.